Arvostelu: Uniikki - #Kylänmies

Se on Däni-Uniikhii! Bäkkii sun khylil! Jo vain, Uniikki kuuluu niihin suomirapin aktiivisiin julkaisijoihin. Uutta plattaa pukkaa uunista suht ripeään ja tasaiseen tahtiin, mikä on pelkästään ilon asia meidän musiikin ystävien kannalta. Järjestyksessään jo viides soolo. Ennen vanhaan räppilevyissä oli se 13-14 biisiä, mutta nykyään myös Uniikki on siirtynyt perinteisten pop/rock-levyjen 10-11 biisin määriin. Kertonee ehkä rapmusiikin valtavirtaistumisesta. Ainakin saadaan julkaisuja nopeampaan tahtiin ilmoille.

Alku on kova. Avausraita on sitä vanhaa kunnon old-school-rähinämeininkiä. Asan riimeistä juuri mitään selvää saa, mutta hällä väliä, kun koko träkki kumpuaa niin hyvää fiilistä. Levyn paras raita. Biitintekijänä Beni Blankko, uusi nimi, joka nousi tietoisuuteen erityisesti loistavasta Cheekin Älä pyydä mitään -träkistä. #Kylänmies-levyllä jopa neljä Benin biittiä. Tulevaisuuden tekijä. Kyllä Suomessa on tilaa uusille hittinikkareille. Mita huomenna-na-na!

Nimikkoraita #Kylänmies lähettää heti korvien hermosoluista alkunsa saavan impulssin aivojen muisto-osastolle: "Olen kuullut tämän ennenkin?" Sitten välähtää, biittihän sisältää selkeitä lainaustyyppisiä asioita Elastisen Nuori nero -biisistä, josta kertsikin on lainattu. Biisissä on ongelma. Samantyylisiä paikkakuntien luettelointi/olen kiertänyt -biisejähän ovat myös Elan Bäkkiin stadiin sekä Cheekin Viihdyttäjä. Kumpikaan ei toimi, juuri sen takia, että paikkakuntien luettelointi ei kiinnosta eikä tarjoa kuulijalle mitään samaistumispintaa tai fiilistelyn aihetta. Sama ongelma Uniikinkin vastaavassa biisissä. Ehkä nyt voimme lopettaa näiden "oon kiertäny" -biisien tekemisen.

Pätkätöis on liian hempeä tapaus. Erityisesti kertsi hieman puistattaa: "Ehkä pieni, mut en silti heikkoo." Hirveän pehmeää ja untuvaista, "jee ollaan kaikki ystäviä" -meininkiä. Kamalaa. Antakaa mulle särmää ja terävää kulmaa.

USA:ssa tehdään ties, kuinka paljon räppibiisejä tyyliin hyvin yksinkertainen kilinkoliblingthang-biitti sekä kertsi, jossa toistetaan uhmakkaasti vain about yhtä sanaa. Tämä ilmiö on ilmeisesti rantautumassa Suomeenkin. Tällä levyllä näitä biisejä on jopa kaksi: Ainaki satanen ja Pöllöjengi.

Puita uuniin -kipale tuli aikoinaan tutuksi Gumball-meiningeistä. Ihan kiva teemabiisi. "Unelmaduunii, ei muut ku puita uuniin!" Ou jeah! Träkki nimeltä Yks eteen tarjoilee tanssilyriikkaa tanssilattioille. Ela osaa kyllä tehdä musiikillisesti raikkaita biittejä, mikä tuli ilmi loistavassa Joka päivä koko päivä -albumissa. MG taas on hyvä uhmakkaassa huutamisessa ja sylkemisessä. Toimii.

Naisista kertovia biisejä ei ole koskaan liikaa. Naiseni mun tarjoaa sen lisäksi Iken smoothia ääntä. Nyt vaan toivotaan, että studioilta tulee lisää sitä kuuluisaa vihreää valoa, jotta saadaan Ikelle huippusingle ja timanttinen debyyttialbumi. That' all I ask.

Cheekin kanssa kollaboraationa tehty Lapiolla päähän räjäyttää platan niin, että "irtoo hampaista paikat". Erittäin erilainen biitti ja erittäin toimiva biisi jokaiselta atribuutiltaan. Loistavaa!

Uniikin räppäystyyli on hieman sellainen, että sanoista ei aina saa välittömästi selvää, mutta meininki on anyway hyvänmielistä. Tämä levy on selkeästi kaikista ehein kokonaisuus albumina koko Uniikin soolotuotannosta. Tuntuu siltä, että tällä kertaa mitään ei kopioida, vaan levy on kerrankin täysin omanlainen. Biisit sointuvat upeasti yhtään, eivätkä tunnu irrallisilta. Eri Keepperiä ei tarvitse lisätä. Kokonaisuus on kompakti ja toimiva.

2,5/5

Levyn kolme parasta: Mita huomenna, Naiseni mun, Lapiolla päähän.

Biisilista:
01. Mita huomenna (feat. Andu, Tasis & Asa)
02. #Kylänmies
03. Yks eteen (feat. Elastinen & Mikael Gabriel)
04. Pätkätöis
05. Ainaki satanen (feat. VilleGalle & Mikael Gabriel)
06. Puita uuniin (feat. Elastinen & Timo Pieni Huijaus)
07. Naiseni mun (feat. Ike)
08. Pöllöjengi-skit
09. Pöllöjengi (feat. Trilogia)
10. Lapiolla päähän (feat. Cheek)
11. Ei hätää (feat. Jontte Valosaari)



https://fi-fi.facebook.com/uniikki

Arvostelu: John Newman - Tribute

Deluxe-version kannet

On aina upeaa, kun musiikkiskeneen ilmestyy aivan uusi artisti. Erityisesti, jos on tullut jäädäkseen, eikä vain yhden levyn ihmeeksi. Pitäkää kiinni edullisista huonekaluliikkeistä ostamistanne narisevista työpöytätuoleistanne, sillä itse John Newman on saapunut kaupunkiin!

Albumi alkaa nimikkobiisillä Tribute, josta on pakko antaa vähän miinusta biisin musiikkia sisältämättömän pitkähkön introtyyppisen takia, jonka joutuu aina kelaamaan, jos haluaa kuulla vain sen itse biisin, joka on hyvä. Pidän kokonaisista biiseistä. Introt sitten aivan eri tiedostoilleen kiitos, jos sellaisia on aivan pakko albumille luoda.

Albumihan on oikeasti täyttä kultaa. Sitä vanhan ajan glamouria, leffameininkiä, orgaanisia soittimia, klassikkoajan henkeä, vivahdetta ja tunnelmaa. Tämän tyylinen klassikkosoundi kuulostaa erittäin hyvältä vaihtelulta nykymaailman dancepopitukselle, jos haluaa välillä jotain muuta kuin Pitbullia.

Biiseistähän about jokaisen voisi julkaista sinkkuna. Voin kuvitella ajavani autolla läpi syksyn ja talven, kun nämä biisit pyörisivät päivittäin heavyrotaatiolla kaikilla mahdollisilla radio novilla ja aalloilla sun muilla.

Newmanilla on tosin niin ainutlaatuinen lauluääni, että välillä on hieman vaikea tällaisen nonnatiivin saada selkoa kaikista lyriikoista, jolloin lyriikat kansilehtiössä olisivat olleet passeli lisä. Hieman moittimista voisi antaa myös siitä, että suurin osa biiseistä on jokseenkin melankolisia. Positiivisia biisejä olisi saanut olla enemmän. Gold Dust, Tribute sekä All I Need Is You todistavat, että artisti pystyy tekemään hyviäkin biisejä ilman pakollista mollisointua.

Deluxe-versio sisältää kolme ylimääräistä kipaletta, jotka ovat kelvollisia, mutta eivät yllä varsinaisten albumibiisien tasolle. Joten on ansaittua, että ne eivät ole mukana kokonaisuudessa.

Anyway, jos olen tässä tekstissä jotain kritisoinut, niin se on mitätöntä saivartelua, koska tämä albumi on kokonaisuudessaan täydellinen. Ajaton klassikkoalbumi. Biisit toisen perään soljuvat niin upeasti, eikä hyvä sounditykitys lopu, vaan kestää koko levyn ajan, mikä on erityisen poikkeuksellista. Tämä on ajaton klassikkoalbumi. Tribute. Perfect. Tyylikästä.

John Newmanista on syntynyt tähti debyytillään. Tätä on saatava lisää ja toivottava Newmanille pitkää uraa, sillä vastaavanlaista soundia ei tällä hetkellä löydy. Tämä on täyttä kultaa!

5/5

Levyn kolme parasta: Losing Sleep, Try, Gold Dust.

Biisilista:
1. Tribute
2. Love Me Again
3. Losing Sleep
4. Easy
5. Try
6. Out Of My Head
7. Cheating
8. Running
9. Gold Dust
10. Goodnight Goodbye
11. All I Need Is You

Deluxe Edition:
12. Down The Line
13. Nothing
14. Day One



 https://www.facebook.com/johnnewmanmusic

Ne deluxe-versioiden pahvikuoret!

John Newmanin debyyttialbumi Tribute kolahti tänään postiluukusta, ja of course, deluxe-versio. Se, mitä etukäteen pelkäsin, toteutui. Deluxe-albumin kuoret olivat taas sitä pahvia. Mitä h*lvettiä?

Jos haluan ostaa albumin deluxe-version, koska siinä on enemmän biisejä kuin normiversiossa, niin miksi saakutissa sen pitää olla jossain hiton pahvikuorissa eikä normaaleissa kovissa muovikuorissa niin kuin normiversiot? Eihän näitä pahvikuoria voi tunkea mihinkään normaaliin levyhyllyyn ja eivätköhän sellaiset muovikuoret ole pikkasen kestävämpiä kuin hajoava paperikuori pyöristyvine kulmineen.

Ette oo tosissanne! Minä haluan deluxe-versioni ihan samoissa muovikuorissa. Jos haluan lisää biisejä, minkä takia minua kiusataan jollain s**tanan pahvikuorilla! Mitä tää tämmönen pelleily on! Antakaa mun elää!

Tunkekaa ne deluxet niihin normaaleihin muovikuoriin, kiitos!

Arvostelu: Jason Derulo - Tattoos

Jason Derulo on päässyt julkaisemaan kolmannen albuminsa, mikä on erittäin positiivista, koska tämän tyylistä loistavaa pop/r&b-musiikkia ei ole koskaan liikaa. Toivottavasti julkaisutahti kiihtyisi hieman nyt, kun Jason on viimein myös toipunut niskavammastaan.

Levy alkaa The Other Side -kappaleella, joka onkin nimenomaan 100%:nen häpeilemätön hitti. Erittäin laadukkaasti tuotettu. Erottuu kuitenkin selvästi levyn muista kappaleista, sillä vastaavan tyylistä soundia ei muualta levystä enää löydy.

Talk Dirty julkaistiin toisena singlenä. Soundillisesti erittäin poikkeava kaikesta Derulon aiemmasta tuotannosta. Sisältää erittäin suuren ärsytysmahdollisuuden, minkä johdosta biisistä ei tuppaa pitämään. Tämä varmaan huomattiin myös levy-yhtiöportaassa, koska vain vähän aikaa biisin julkaisusta, laitettiinkin jo välittömästi täyttä häkää ulos kolmas single Marry Me, jotta kaikkea levyn edeltävää hypeä ei menetettäisi tähän ärsyttävään singleen. Marry Me edustaakin sitä perinteisempää Derulo-tyyliä, joka varmasti toimii faneille. Ei kuitenkaan yllä edellisen levyn ehdottoman ykkösbiisin It Girlin tasolle.

Tattoo on biisi, josta ei oikein ota selvää, onko se rakkaus- vai erobiisi. Kelpo viisu anyway. Trumpets sen sijaan saa levyn kehnoimman biisin tittelin. Erittäin verkkainen ja itseään toistava biisi, joka kuuluu siihen "skippaan erittäin todennäköisesti aina koko levyä kuunnellessa" -kategoriaan.

Derulon mielitietyn kanssa tehdy duetto Vertigo luo aluksi odotukset, että tämän on pakko olla vuosisadan tunteikkain rakkausbiisi. Sille tasolle se ei valitettavasti kuitenkaan yllä. Tunteellisuuden sfäärit eivät vain nouse tarpeeksi suuriin asteisiin. Tästä huolimatta riittävän tunteellinen biisi.

Aikaisemmilla levyilla Derulolla ei olla kuultu fiittaajia. Tällä levyllä niitä on neljä, joten pakkohan mukana on olla myös pop/r&b/rap-vakiofiittaaja Pitbull. Fire-kappaleen tuotanto kuulostaa perinteiseltä RedOnePitbullhittimeiningiltä, sillä erotuksella, että biisin rakenne on omituinen. Alkaa hitaasti verse-osuuksilla, ja koko biisin loppupuoli sen sijaan onkin käytännössä pelkkää kertsiä. Biisi on kuin kasvava pyramidi. Mielenkiintoinen tyyli. Haettu kenties vähän vaihtelua, mutta kyllä perushittibiisin rakenne olisi toiminut paremmin.

With The Lights On on levyin tiukoin träkki, mistä saamme kiittää erittäin kovaa The Cataracsin biittiä. Viimeinen biisi Rest Of Our Life onkin sitten vihdoin niitä täydellisiä ja tunteellisia rakkausbiisejä, joita Derulolta kaivataan ja joita tämäkin levy olisi saanut sisältää enemmän. Yksi levyn parhaimmista veisuista.

Levyn Deluxe Edition sisältää lisäksi biisit Love Before I Die sekä Perfect Timing. Sen verran hyviä nämäkin kipaleet, että Derulon tuotannosta pitävien kannattaa katsastaa nämä jostain käsiinsä. Erityisesti Love Before I Die toimii sen verran hyvin, että sillä olisi voinut korvata varsinaisen albumin kehnon Trumpets-kappaleen ja siirtää trumpetit sinne deluxe-puolelle.

Kokonaisuudessaan Tattoos on toimiva albumi, eikä Derulon musiikista pitävien tarvitse olla pettyneitä. Toivottavasti jatkoa seuraa pian.

3,5/4

Levyn kolme parasta: The Other Side, With The Lights On, Rest Of Our Life.

Biisilista:
1. The Other Side
2. Talk Dirty (feat. 2 Chainz)
3. Marry Me
4. Tattoo
5. Trumpets
6. Vertigo (feat. Jordin Sparks)
7. Fire (feat. Pitbull)
8. Side FX (feat. The Game)
9. Stupid Love
10. With The Lights On
11. Rest Of Our Life

Deluxe Edition:
12. Love Before I Die
13. Perfect Timing
14. The Other Side (Acoustic)



https://www.facebook.com/jasonderulo

Arvostelu: Cheek - Kuka Muu Muka

Cheekin kahdeksas varsinainen sooloalbumi. Sitä ennen pari omakustannetta, Herrasmiesliiga-albumi sekä muutamia fiittauksia muille artisteille. Materiaalia riittää. Diskografia on jo kansainvälisestikin erittäin mittava nykymaailmassa, jossa artisteja tulee ja menee. Vain joistain tulee pysyviä ikoneita, joita kuunnellaan vuosienkin päästä. Cheek on päässyt tälle tasolle. Timantit ovat ikuisia.

Levy alkaa aivan timanttisella träkillä Älä pyydä mitään, jossa Cheek ripittäytyy, ettei halua roolimallin viittaa. Sanoitukset ovat syvällisen tiukkoja suoraan elämästä, henkilökohtaisia ja samaistuttavia. Biitti on maagisen kova, jonka tarjoilee suhteellisen tuore nimi Beni Blankko, jolta voimme tulevaisuudessa odottaa erittäin paljon. Levyn kovin raita. Tätä tulen luukuttamaan paljon. "Antaa kukkien kukkii, anna mun ostaa mutsille guccii!"

Timantit on ikuisia tulee jäämään Cheekin isoimpien hittien joukkoon pysyvästi. Tämä on se kappale, joka kuullaan kuvitteellisella Cheekin kultaisimmat timantit -kokoelmalevyllä ja muillakin Cheek Classics -kokoelmalevyillä, mikäli sellaisia joskus tulevaisuudessa päätetään julkaista. Fintelligens julkaisi aikoinaan kokoelmalevyn kolmen albumin jälkeen. Nyt ajat ovat tietenkin erilaiset musiikkimaailmassa kuin silloin, mutta Cheekillä on albumeita kahdeksan, joten pari plattaa vielä ja vähän ajan hampaan kultaa, niin eiköhän materiaalia kokoelmalle ala olla kasassa.

Vihaajat vihaa on biisi, joka alussa kuulostaa vähän siltä kuin se olisi väsätty hieman viime tingassa. Biitti on oudon hiljainen. Volyymia olisi voinut lisätä. Useamman kuuntelukerran jälkeen, biisi alkaa kuitenkin toimia. Kalle Kinos vetää aivan upean fiittauksen, jonka flowta voi vain ihailla: "kannossa ihana tamma, vihaajan mamma." Jeah!

Kuka muu muka on aivan killeri itsetunnonnostoträkki, jollainen toimii aina. Cheekillä on myös aina ollut platoillaan niitä hieman rauhallisemman temmon omaavia R&B-tyylisiä biisejä. Ota mut kiinni edustaa tätä linjaa. Ei mikään killeri, mutta rauhoittaa tilanteen, jos sellainen musankuuntelufiilis on päällä.

Fiiliksissä edustaa jotain aivan muuta. On raikasta, kun räppiin yhdistetään vähän dancemaisempaa ja dubstep-vivahdetta. Ulkomaillahan tällainen genre hallitaan, mutta kyllä Suomessakin pystytään näköjään tekemään kansainvälisen bilesoundin omaavaa musiikkia. Lisää tällaista Suomeen, kiitos.

Uniikilla on biisi Uudet säännöt, ja Mikael Gabrielilla on omat sääntönsä biisillä Mun maailma. Tuomas Kauhanen korostaa omana itseään olemista Hymyile ja vilkuta -träkillä. Esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Nyt Cheekilläkin on biisi Omat säännöt, jossa oman tien kulkemista korostetaan. Kyllä näitä maailmaan mahtuu, koska nämä ovat juuri niitä helposti samaistuttavia vahvistusta lisääviä biisejä.

Aina ei jaksa hymyillä maailman vahvin mieskään. Välillä masentuneita fiiliksiä on joka ikisella ihmisellä tässä maailmankaikkeudessa. Niille joil on paha olla on tämän levyn se biisi. Yleensä levyillä kuuluu olla myös pari slowariakin, mutta henkilökohtaisista sanoituksista huolimatta, biisi tuntuu vahvasti täytebiisiltä. Levyn selvästi kehnoin raita, mutta ei huono.

Suomen päälliköin äijä Samuli Edelmann on saatu Parempi mies -träkille fiittaamaan. Voiko olla parempaa kuin Cheek ja Samuli? Tätä odotettiin ennakkoon paljon. Samulin ääni ei petä, kultaa korville. Biisi itsessään on harmillisen melankolinen eikä sellainen itsetuntoa nostattava vahvistusbiisi. Biitti voisi myös rullata lopussa hieman kauemmin. Kaunista melodiaa kuuntelisi mielellään vähän enenmmänkin.

Cheek ja Elastinenhan riimittelivät aikoinaan yhdessä Housut roikkuu Pt.2:ssa, mutta silloin mukana oli kolmas pyörä, SP. Nyt Cheek ja Ela ovat viimein kahden Profeetat-biisillä. Tämähän on sama asia kuin Eminem ja 50 Cent tai Kanye ja Diddy tekisivät yhteisbiisin. Itse biisin läpät eivät ole kuitenkaan kummoisia vaan lähinnä sellaista historiankirjan selailua. Kova kollaboraatio ja biisi kuitenkin.

On ollut mielenkiinoista seurata, kuinka Cheekin biitintekijät aina vähitellen vaihtuvat. MGI:hän hoiti käytännössä koko tontin Kasvukipuja-platalle asti. Sitten Millionaire Men otti hovituottajan paikan ja teki teki suurimmat hitit Kuka sä oot -albumista JHT2:een. Sokka irti -platalla Sakke oli main-tuottaja. Uusimmalla platalla eniten osumia kertyy RZY:lle.

Minua on aina kiinnostanut se, mitä Cheekille ja MGI:lle tapahtui. JHT-albumilla Cheek toivottaa MGI:lle onnea uralle. Sen jälkeen Cheekin omilla albumeilla JHT2:sta lähtien ei ole ollut yhtäkään MGI:n biittiä, vaikka muilla suomiartisteilla on ollut. JHT2:n avausraidalla myös rimmataan, että "viime vuonna karsin petturit jengistä." Onko tässä ollut jotain beeffiä? Vai onko kaukaa haettua? Sitä olen aina miettinyt ja yhä uudestaan pettynyt, kun yhdessäkään sadoista ja lukuisista haastatteluista tätä aihetta ei ole sivuttu sanallakaan ikinä. Miksei? Toimittajien pitäisi vähän paremmin perehtyä taustoihin, biitteihin ja artistiin itseensä ja kysyä mielenkiintoisia kysymyksiä, eikä aina sitä yleistä sanahelinää.

Palataan takaisin tähän albumiin. Uutta on se, että Sami Saarta ei tällä kertaa löydy yhdestäkään biisistä. Se voi olla hyvä asia. Ei aina samaa, vaan jotain uutta. Artistin pitää uusiutua, ja sitä Cheek on uran varrella tehnyt, ja kenties sen takia on tänä päivänä niin suuresti pinnalla. Riimit ja läpät ovat jotenkin myös rutkasti kekseliäämpiä ja oivaltavampia kuin aiemmin. Kehitystä on selkeästi tapahtunut. Kuka muu muka on loistava albumi. Kahdeksas sellainen ja lisää on toivottavasti tulossa vielä usean platallisen verran. Kuten johdannossa sanoin, Cheek tulee jäämään musiikin historiaan. Kova työ palkitaan. Timantit ovat ikuisia.

4/5

Levyn kolme parasta: Älä pyydä mitään, Timantit on ikuisia, Kuka muu muka.

Biisilista:
1. Älä pyydä mitään
2. Timantit on ikuisia
3. Vihaajat vihaa (feat. Kalle Kinos)
4. Jossu (feat. Jukka Poika)
5. Kuka muu muka
6. Ota mut kiinni
7. Fiiliksissä (feat. Diandra)
8. Omat säännöt
9. Niille joil on paha olla
10. Parempi mies (feat. Samuli Edelmann)
11. Profeetat (feat. Elastinen)


https://fi-fi.facebook.com/cheekfb

Posti toi: uusin Cheek ja Jason Derulo

Onko mitään parempaa, kun levy julkaisupäivänä kolahtaa postiluukusta eetteriin. Onneksi tämän sorttisia levykauppoja on vielä olemassa.

Vihdoin taas uutta musaa! Nyt tiedetään, mitä viikonloppuna kuunnellaan. Jea!

Facebook - musadiggarin taivas

Facebook on täydellinen palvelu, jos haluaa pysyä kärryillä suosikkiartistiensa tulevista tapahtumista. Myspace ei oikein koskaan ole lyönyt itseään läpi, Last.fm ei sisällä ajankohtaisia musauutisia eikä artistien yksittäiset nettisivut yleensä ole mitenkään erityisen ajan tasalla. Facebook on.

Mikä voi olla parempaa, kun voi samanaikaisesti seurata jokaisen suosikkiartistinsa uutisia samasta paikasta. Facebook on tässä suhteessa kultakaivos. Aina välillä jonkun artistin sivulla lukee jokin yksi pieni lause tai studiosta napattu kuva, joka paljastaa, että uusi biisi on tulossa tai jopa kokonaista levyä tässä pikkuhiljaa ollaan valmistelemassa. JESS!! JESS!! JESS!! Ne ovat täydellisiä hetkiä. Koska onhan uusi materiaalihan on aina se, mitä toivotaan.

Ei artistien omilla nettisivuilla ikinä ollut virkkeen mittaisia uutisia, että uutta biisiä ois tulossa. Facebookissa on.

Kiitos Facebookille, että tarjoat musadiggarille niin paljon iloa.